Kokemuksia kuntoremonteista

Kiitokset hienosta mahdollisuudesta Kuntoremonttiin: omin varoin en olisi voinut tätä tehdä.

Olin kuntoremontti-jakson Ikaalisissa ja sille täydet kympit! Upeat liikuntamahdollisuudet, monipuolinen tarjonta ja saimme myös itse suunnitella ja päättää loman ohjelmasta. Henkilökunta oli mukavaa. Ylimääräisenä sai edullisesti ostaa/tehdä lihaskuntoa/massaa mittaavan testin. Sain paljon innostusta ja tietoa.

Terveystreffit-jakson olin Keuruulla, kun minulle ei sopinut muun ryhmän haluama viikonloppu Ikaalisissa. Keuruu oli pienempi, ja tarjolla oli vähemmän liikuntamahdollisuuksia, mutta aivan upea erämainen ulkoiluympäristö ja liikunnanohjaajamme oli todella mukava. Myös uusi ryhmäni oli kertakaikkiaan hieno ja otti minut lämpimästi vastaan, vaikka tulinkin ulkopuolelta. Kuntokin oli noussut kokonaisen luokan!

**************

"Haluan kiittää saamastani lomatuesta! Koen saaneeni kuntoremonttilomalta intoa liikuntaan ja painonhallintaan, ja olen pannut sen innoittamana tavoitteekseni muutaman kilon painonpudotuksen.

Se, että kuntoni osoittautui yllättäen hyväksi, kannustaa jatkamaan ja monipuolistamaan liikuntaa. Koen myös henkisesti virkistyneeni.

Olimme vastaavalla lomalla mieheni kanssa myös vuonna 2000, ja voin suositella tätä lomailumuotoa lämpimästi kaikille oman terveyden huolehtimisesta kiinnostuneille. Vaikka sporttiloma vaatii pientä ponnistelua, se kannattaa."


**************

"Kiitos kuntoremonttilomasta toukokuun lopulla Tanhuvaaran urheiluopistolla Savonlinnassa. Teemana oli hyvinvointia luonnosta. Oli niin mukava kokemus, että vieläkin hyvällä muistelen.

Ohjelma oli erittäin hyvin rakennettu, sisälsi "punaisen langan". Vaikka
päivät olivat melko pitkiä, oli välillä kunnon taukoja. Liikuntasessiot
olivat johdonmukaisesti rakentuvia, vaihtelevia ja innostavia. Erityisyys
oli varmasti melonta (myös Savonlinnan keskustan ympäri ja päälle torikahvit!) ja toisena päivänä halukkaille kalliolaskeutuminen. Jumppa, vesiliikunta, kuntosali - kaikki olivat ok.

Ravinto, liikunta ja terveys -luento taisi olla Suomen huippua: asiantuntevaa ja sellaisista seikoista, mistä ei vielä lehdissäkään juuri puhuta.

Testit tehtiin rakentavassa hengessä. Naisten vyötärönmitan tavoitearvo 80 cm herätti porukassa hämmästystä. Nyt on tietoa, mistä ponnistaa eteenpäin!

Ryhmälle oli nimetty "oma ohjaaja", mikä oli onnistunut ratkaisu. Häneltä saimme mukaamme hyvät perusohjelmat kuntosalille ja venytyksiin - ja kaikki kokeiltiin myös siellä. Ilmapiiri oli mukava ja leppoisa (vaikka vetäjät pitkälti nuoria miehiä - vai juuri siksi!).

Ryhmämme aikookin treffeille samaan paikkaan koko porukka, jos mahdollista."

**************

" Olimme mieheni kanssa Lapin Elämys-kuntoremonttilomalla. Loma oli upea ja virkistävä. Saimme kipinän kuntoilulle ja muutenkin loma tarjosi tervetulleen piristyksen uupuneeseen oloon, josta molemmat kärsimme.

Tunturivaellus oli hienoin elämys. Kokeilimme uusi liikuntamuotoja ja itse löysin uutena allasjumpan, jota olen loman jälkeen harrastanut. Loman ansiosta olen alkanut kuntoilemaan säännöllisesti ja nyt odottelenkin, miten kunto on noussut tuleviin terveystreffeihin mennessä.

Ilman A-lomien tarjoamaa mahdollisuutta tällainen loma ei olisi meillä ollut mahdollinen. Kiitos!"