Kopparö

Tammisaaren Skåldön saarella sijaitsevilla Kopparön mökeillä pääsee kokemaan sisäsaaristolaistunnelmaa. Alueella on mahdollisuus nauttia läpi vuoden merestä ja saaristoluonnosta, seurata lintuja sekä tutustua mantereella Länsi-Uudenmaan kulttuurinähtävyyksiin. Saarelle on säännöllinen yhteys Skåldön lossilla kolme kertaa tunnissa. Lossimatka kestää noin 5 minuuttia.


Kopparön mökit sijaitsevat rauhallisella Kopparön virkistysalueella suojaisassa merenpoukamassa männikkömetsän siimeksessä. Maa-alue on 65 hehtaaria ja rantaviivaa Kiinteistö Oy Kopparön Lomamajojen alueella on 1,3 kilometriä. Lomalaisten käytettävissä on maa-alueen lisäksi 320 hehtaarin suuruinen merialue muun muassa kalastukseen.



Mökkien lähellä on viljelyspeltoja, joita viljellään sekä lehmien laidunalueita. Mökeiltä ei ole kuitenkaan näköyhteyttä pelloille.  Lähimetsät on vuokrattu paikalliselle metsästysseuralle ja hirvenmetsästysaikana (syyskuun viimeisestä lauantaista joulukuun 15. päivään saakka) alueella voi olla metsästäjiä.

Kopparö, kesäkuva rannasta

Natura 2000-aluetta

Osa vesialueesta on rauhoitettua Tammisaaren saariston kansallispuistoa ja osa rannoista kuuluu Natura 2000 -verkostoon ja on luonnosuojelualuetta. Gullön-Skåldön alueella on suojeltavia fladoja ja kluuveja, jotka ovat pieniä, merestä irtikuroutuvia laguunimaisia vesialtaita. Flada-alueilla on rehevä kasvillisuus ja alue on merkittävä vesilintujen levähdys- ja ruokailualue. Parhaimmillaan alueella levähtää sadoittain sorsia, sotkia ja merihanhia.

Kopparö 21 ja Kopparö 32

Mökeissä on laadukas peruskalustus ja astiastot, (sähkö)sauna, tv, cd/radio, mikroaaltouuni, astianpesukone, jääkaappi (pieni pakastin), kahvinkeitin, vedenkeitin, vuodevaatteet ja perussiivousvälineet. Liinavaatteet eivät kuulu mökkivuokraan, vaan vuokralainen tuo ne itse tullessaan.

Lämmitys toimii sähköllä ja lisäksi lomamajoissa on takka ja takkapuut. Pikkulapsiperheitä varten on varattu syöttötuoli ja potta. Kopparö 21:ssä on myös pinnasänky.

Lomamökkien verannalta on näkymä merenlahdelle ja saariin. Yhteisellä ranta-alueella molemmilla mökeillä on käytössään oma soutuvene ja pelastusliivit. Veneisiin sopii 5 hevosvoiman perämoottori, jonka lomailija voi tuoda tullessaan.

Kopparö 21

Mökin pinta-ala on 65 neliömetriä, ja majoitus on 8 henkilölle. Mökissä on makuuhuone (2 sänkyä), alkovi (kerrossänky lähinnä lapsille), parvi (2 sänkyä), keittiö ja tupa (avattava 2 hengen sohva, leveys 120 cm), sauna- ja pesuhuone.

Köpparö 32 männikössäKopparö 32

Mökin pinta-ala on 51 neliömetriä, ja majoitus on 6 henkilölle. Mökissä on makuuhuone (2 sänkyä), parvi (2 sänkyä), keittiö ja tupa (avattava 2 hengen vuodesohva, leveys 120 cm), sauna- ja pesuhuone.


Tammisaaren kaupunki

Turvallisesti lossilla ja aikataulut


Kaudet 2010

A-kausi (kesä-syyskuu)

A-kauden viikonloppu/arkihinnat (väh. 3 vrk=yötä): 420 e (21), 360 e (32)

B-kausi (pääsiäinen, huhti-toukokuu, vko 42, joulu ja uusi vuosi)

B-kauden viikonloppu/arkihinnat (väh. 3 vrk=yötä): 290 e (21), 260 e (32)

C-kausi (muut ajat)

C-kauden viikonloppu/arkihinnat (väh. 3 vrk=yötä): 180 e (21), 160 e (32)


Viikkovuokrat 2010

Kopparö 21

  • 1: 495 euroa

  • 2–13: 352 euroa

  • 14–21: 495 euroa

  • 22–39: 715 euroa

  • 40–41: 352 euroa

  • 42: 450 euroa

  • 43–50: 352 euroa

  • 51–52: 495 euroa

Kopparö 32

  • 1: 440 euroa

  • 2–13: 308 euroa

  • 14–21: 440 euroa

  • 22–39: 605 euroa

  • 40–41: 308 euroa

  • 42: 440 euroa

  • 43–50: 308 euroa

  • 51–52: 440 euroa

UIL:n jäsenet saavat hinnoista 30 prosentin alennuksen. KTK:n jäsenille ei alennusta myönnetä  1.1.2010.


Kuvat Kopparön mökki 21

Kuvat Kopparön mökki 32


Mökkien varauskalenteri