A-lomien lomatuki tsemppilomille


RAY Tukee

Lomatukea myönnetään raha-automaattiavustuksista annetun lain perusteella. Tuen myöntämisessä otetaan huomioon hakijan sosiaaliset ja terveydelliset tekijät, perheen tulot sekä aiempi osallistuminen A-lomien tai muiden lomajärjestöjen tuetuille lomille.

Lomatuen voi saada korkeintaan kolmen vuoden välein.  Lomatuki ei kata koko loman hintaa, ja lomalaisen maksettavaksi jää omavastuuosuuden lisäksi matkakustannukset.

Tsemppilomien lomatukea ei myönnetä eläkkeellä oleville. Lomatukea ei liioin voi hakea, jos sitä on saanut vuosina 2008-2010.

  • Lomatuki yhteensä 600 euroa
  • I jakso: lomatuki 350 euroa. Omavastuu 159 euroa.
  • II jakso: lomatuki 250 euroa. Omavastuu 140 euroa.

Lomatukihakemuksen täyttäminen

  • Perustele hakemuksessa, miksi haet tukea. Täytä hakemus huolellisesti kokonaan, sillä puutteellisesti täytettyjä hakemuksia ei käsitellä. Jos täyttämisessä on ongelmia, otathan yhteyttä A-lomiin.
  • Hakemuksessa annettuja tietoja käsitellään luottamuksellisesti.
  • Hae lomatukea A-lomien tarjoamiin lomakohteisiin. A-lomat varaa lomalaisten puolesta.
  • A-lomat kertoo kirjeellä kaikille hakijoille päätöksen lomatuen saannista. Jos lomatuen peruuttaa ilman hyväksyttävää syytä, tulkitaan se käytetyksi.
  • Hakupäivien umpeuduttua voi kysyä mahdollisia peruutuspaikkoja. Lomille voi osallistua myös omalla kustannuksella.
Voit jättää hakemuksen täyttämällä sen suoraan verkkopalvelussa tai tulostamalla ja lähettämällä hakemuksen postitse. Molemmissa tapauksissa hakemus on allekirjoitettava.

Verkossa täytettävän hakemuksen allekirjoitusta vastaa henkilön sähköinen tunnistaminen. Tunnistamiseen käytetään hakijan verkkopankkitunnuksia.  Tunnistamiseen tarvitset joko Nordean, OP -ryhmän, Sampo-pankin tai Aktia -ryhmän verkkopankkitunnukset. Verkkopankkitunnistaminen ei aiheuta mitään kuluja hakijalle.