Intervac
INTERVAC-kansainvälinen lomapalvelu toimii eri puolilla maailmaa. Aktiivisesti mukana on vuosittain noin 10 000 omatoimisesta matkailusta innostunutta perhettä. Suomessa matkailijoita palvelee A-lomat ry.
Kodinvaihdon pituus on yleensä 2–3 viikkoa, mutta useamman kuukauden vaihdot tai viikonloppuvaihdot ovat mahdollisia.
INTERVAC-kansainvälisessä lomapalvelussa
-
Kodinvaihtaja vaihtaa asuntoa joko toisen kanssa kotimaassa tai ulkomailla. Kodinvaihto voi olla samanaikaista tai perheet voivat sopia eriaikaisesta vaihdosta. Loman ajaksi voi sopia myös autojen vaihdosta.
-
Voi lähteä maksavaksi vieraaksi johonkin perheeseen tai ottaa itse maksavan vieraan luokseen. Voi itse päättää kuinka moneksi vuorokaudeksi tarjoaa tätä palvelua. Vierasvaihtoa voi myös saada tai tarjota maksuttomasti.
-
Voi antaa kaupunkiasunnon vuokralle mökkiloman ajaksi tai voi vuokrata mökin siksi ajaksi, kun sitä ei itse tarvitse. Voi itse vuokrata loma-asunnon kotimaasta tai ulkomailta.
-
Voi viettää mukavan loman toimimalla talonvahtina, jonka tehtäviin voi kuulua esimerkiksi nurmikon leikkaus ja lemmikkien hoitaminen. Vuokraa ei peritä, ja kaikki mukavuudet ovat käytössä.
-
Perheen nuoret voivat hakeutua nuorisovaihtoon ulkomaille tai voi tarjota muualta tulevalle nuorelle elämyksiä Suomessa.
Etusivu